);

Flunssakausi kolkuttelee ovella ja ympäriltä alkaa kuulua aivastelua, nenän niiskutusta ja yskimistä. Miten flunssan oireita voi lievittää luonnollisella tavalla?

Toisinaan flunssa hellittää parissa päivässä, joskus taas ikävää oloa joutuu kestämään jopa toista viikkoa. Näiden vuosien aikana, kun yrtit ovat olleet perheessämme käytössä, olen useimmiten saanut selätettyä alkavan flunssan heti alkuunsa. Tai ainakin saanut lyhennettyä flunssan kestoa ja helpotettua oloani kaivamalla heti ensimmäisten flunssan oireiden ilmaannuttua yrtit kaapista käyttöön.

Yrttejä käyttämällä voimme tukea vastustuskykyämme ja ennaltaehkäistä vilustumisia. Joskus flunssa kuitenkin pääsee yllättämään, joten tästä postauksesta saat vinkkejä olosi helpottamiseen, kun flunssan oireita on jo alkanut ilmaantua.

Lämpimät yrttiteet hunajan kera, rentouttavat jalkakylvyt vastustuskykyä kohottavilla yrteillä ja höyryhengittelyt tukkoista oloa helpottamaan ovat hyviä tapoja saada yrttien hyödyt käyttöön flunssaa vastaan taistellessa.

TÄSSÄ OVAT VIISI SUOSIKKIYRTTIÄNI FLUNSSAN HOIDOSSA:

SITRUUNAMELISSA

Sitruunamelissa (Melissa officinalis) viettelee lempeällä ja ihanan sitruunaisella aromillaan.

Sitruunamelissaa ei Suomessa tavata luonnonvaraisena, mutta sitä on helppo viljellä – jopa pohjoisessa.

Sitruunamelissasta haudutettu tee maistuu ihanalta ja se alentaa kuumetta sekä lisää hieneritystä. Mietona yrttinä sitruunamelissa sopii myös lapsille. Ja lapset rakastavat sen makua!

Sitruunamelissa sopii myös höyryhengitykseen tukkoisen nenän avaamiseen.

SIANKÄRSÄMÖ

Siankärsämöä (Achillea millefolium) kutsutaan kasvikunnan tuhattaituriksi sen moninaisten vaikutuksiensa vuoksi ja siitä syystä se onkin yksi suosikeistani villiyrttien maailmassa.

Sitä kasvaa yleisesti ympäri Suomea niityillä, kedoilla, metsän reunoilla ja pihamailla.

Siankärsämö sopii hyvin flunssarohdoksi, sillä se vahvistaa yleiskuntoa ja sillä on tehokkaasti tulehduksia ehkäiseviä sekä antibakteerisia vaikutuksia.

Siankärsämö alentaa kuumetta ja lisää hieneritystä. Lämmintä siankärsämön kukista haudutettua teetä kannattaakin kuumeessa juoda useita kupillisia päivän aikana.

Höyryhengityksestä voi saada apua ärsyttävään kuivaan yskään, sillä se edistää keuhkojen limaneritystä.

TIMJAMI

timjami

Timjami (Thymus vulgaris) eli tarha-ajuruoho on villinä kasvavan kangasajuruohon sukulainen, jonka viljely onnistuu parhaiten kasvihuoneen lämmössä.

Timjamilla on tehokkaasti limaa irroittava ja keuhkoja vahvistava vaikutus, joten se sopii erityisesti hengitystievaivoihin, kuten sitkeään yskään ja kurkkukipuun.

Käytä jäähtynyttä timjamista haudutettua teetä myös kurkun kurlaukseen.

PIPARMINTTU

Piparmintun (Mentha x piperita) teho rohdoksena perustuu pääosin sen haihtuviin öljyihin, kuten mentoliin. Haihtuvat öljyt antavat piparmintulle myös sen voimakkaan aromin.

Piparminttua voi käyttää flunssan selätykseen eteerisenä öljynä tai miellyttävän makuisena yrttiteenä.

Erilaisia minttuja on helppo viljellä kotipuutarhassa – mutta istutuspaikka on syytä valita tarkoin tai rajata hyvin, sillä mintut tuppaavat leviämään iloisesti ympäri puutarhaa.

Piparmintun sisältämä aromikas mentoli avaa hengitysteitä ja rauhoittaa tulehduksia. Sitä voi tuoksutella eteerisenä öljynä tai kokeilla höyryhengitystä tukkoisen nenän avaamiseen tai yskän helpottamiseksi.

Piparmintulla (etenkin eteerisellä öljyllä) voi helpottaa myös päänsärkyä, jota flunssan yhteydessä voi ilmaantua.

INKIVÄÄRI

tuore inkivääri

Inkivääriä (Zingiber officinale) voi käyttää tuoreena tai kuivattuna. Viipaloitu tuore inkivääri on omasta mielestäni mukavampi käyttää, sillä kuivatusta (jauheesta) tulee helposti liian äkäistä teetä omaan makuuni.

Inkivääritee lämmittää ihanasti ja helpottaa flunssaista oloa. Inkiväärin käyttö lisää hikoilua, mikä edesauttaa kuumeen laskua viilentäen kehoa.

Inkiväärin haihtuvat öljyt stimuloivat immuunipuolustusta ja auttavat kehoa puolustautumaan bakteeri- ja virusinfektioita vastaan.

Inkivääri myös irrottaa limaa ja vahvistaa hengitysteitä.

Mitkä ovat sun suosikkirohdot syksyn viimoissa ja talven tuiverruksissa?

Lue myös:
Ensiapua yrteillä – kokoa oma mukana kulkeva yrttihoitolaukku
Kevään pienet vitamiinipommit – kuusenkerkät